Turvemaja Nanoq-museon pihanäyttelyssä jäljittelee alkuperäistä Grönlannin inuiittien käyttämää turvemajaa – Kuva: Raija Brännbacka
Arktinen museo Nanoq Pietarsaaressa on erityislaatuinen erikoismuseo, joka esittelee Grönlannin inuiittien kulttuuria ja napaseutujen elämää sekä antarktiksen ja arktisten alueiden tutkimusmatkailijoita. Museon päänäyttelyn avulla katsoja pääsee tutustumaan myös arktiseen luontoon ja mielenkiintoiseen inuiittien taiteeseen ja käsitöihin.
Vierailin Nanoqissa kolmatta kertaa kesällä 2024 haastatellen samalla museon perustajaa, tutkimusmatkailija Pentti Kronqvistia.
Museoneuvos Pentti Kronqvist esittelee museon kokoelmaa, joka käsittää myös arktisten alueiden rannoilta poimittuja erikoisuuksia, kuten tuhansia vuosia vanhaa puuta tai valaan selkänikaman. Kuva: Raija Brännbacka
Nanoq tarkoittaa jääkarhua grönlannin kielellä. Nanoq-museossa on esillä päärakennuksen aulaa komistava, lahjoituksena saatu täytetty jääkarhu, mutta pohjoisen suurta valkoista vaeltajaa unohtamatta Nanoq itsessään on kunnianosoitus arktisten alueiden alkuperäiskansoille sekä elämälle seudun karuissa ja kylmissä olosuhteissa. Museo on 86-vuotiaan museoneuvos Pentti Kronqvistin elämäntyö, ja museon kokoelmien kautta museoneuvos haluaa tuoda esiin myös naparetkeilijöitä eli tutkimusmatkailijoita ja heidän tarinoitaan aina 1800-luvulta tähän päivään.
Jos vierailet Nanoqissa, ja sinulla on museovierailullasi onnea, pääset kuulemaan edelleen varsin hyväkuntoisen vanhan herrasmiehen tarinoita, sillä museolle tultuaan tapaa hän mielellään siellä vierailevia ihmisiä. “Tämän museon kokoelmien henkilöiden tarinoihin kuuluu paljon rakkautta ja draamaa. On henkilöitä, jotka ovat jääneet matkalle, kuten Salomon Andrèen retkikuntaan kuulunut Nils Strindberg, jota puoliso odotti seitsemän vuotta takaisin matkalta, jolta yksikään ei koskaan palannut”, kertoo Kronqvist. “Kysyn aina ryhmiltä, joille pidän esittelyn, paljonko teillä on aikaa”, jatkaa hän pieni pilke silmäkulmassaan.
Pentti Kronqvistin henkilökohtaisesti tuntema Grönlannin Thulen alueen inuiitti Avataq Kernaq metsästysasussaan – Nanoq-museossa näytteillä olevasta alkuperäiskuvasta kuvan on ottanut Raija Brännbacka
Tutkimusmatkailijan unelma
Vuonna 1971 ensimmäisen tutkimusmatkansa Grönlantiin Christer ja Peter Bouchtin retkikunnassa tehnyt Pentti Kronqvist kiinnostui Grönlannin inuiittien kulttuurista tavatessaan alkuperäiskansan edustajia tällä ensimmäisellä matkallaan. Grönlannin Thulen alueen inuiittien kiehtova kulttuuri ja arki alkoi tallentua Kronqvistin muistoihin ja omiin kokoelmiin yhtä lailla kuin ensimmäiset 800 hiihdettyä kilometriä Pohjois-Grönlannista Kanadaan. Hän haaveili jo 1970-luvulla museon perustamisesta.
Tutkimusmatkailijan varusteita, kirjeenvaihtoa ja kuvia retkien vetokoirista Nanoq-museossa. Kuva: Raija Brännbacka
Tähän päivään mennessä Pentti Kronqvistin kuuden tutkimusmatkan verran retkikuntien esineistöä sekä arktisten alueiden luontoa ja kulttuurikokemuksia on tallennettu museoon niin aukikirjoitettujen muistojen, esineistön kuin kuva- ja videomateriaalinkin muodossa. Museo on saanut myös paljon lahjoituksia niin alkuperäiskansojen edustajilta kuin tutkijoilta ja muilta tutkimusmatkailijoiltakin. Museoon kuuluu lisäksi pieni taidegalleria, jossa napaseutuja tutkineen venäläisen neurokirurgi Wladimir Goichmanin lahjoittama maalauskokoelma on esillä.
Nanoqin rakentuminen Pietarsaaren keskustasta vajaan 10 kilometrin päähän länteen hiekkarannoistaan tunnetun Fäbodan alueen mäntymetsikköön ei ole sattumaa. Pentti Kronqvist oli jo rakentanut nykyisen museon alueelle muutamia pieniä rakennuksia ennen museon syntyä. Nanoq-yhdistys perustettiin vuonna 1987, ja sen antaman tuen kautta muunmuassa Pietarsaaren kaupunki mahdollisti lopulta rahoituksellaan museon rakennustöiden käynnistymisen vuonna 1988. Museo avattiin vuoden 1991 kesäkuussa, ja se on edelleen Euroopan ainoa arktinen museo, joka huomioi perusnäyttelyssään napa-alueiden tutkimuksen, arktisen luonnon, sekä arktisten alueiden elämän ja pyynti- sekä taidekulttuurin esittelyn.
Nanoq rakennettiin Kronqvistin mukaan suurelta osin äärettömän ahkeran talkooporukan voimin. Päärakennus on saanut muotonsa inuiittien turvemajojen pohjalta sulautuen maastoon uskomattoman hyvin. Museo on todella täynnä näyttelyesineistöä ja se monien muiden museoiden lailla kärsii jatkuvasta tilojen pieneksi käymisestä, koska lahjoituksia museolle on edelleen tarjolla eri puolilta maailmaa. Eräs viimeaikaisimmista lahjoittajista on museoneuvoksen mukaan esimerkiksi jääkarhuja tutkinut suurpetotutkija ja kirjailija Erik S. Nyholm, jonka lahjoitus koostui muunmuassa naparetkeilyyn liittyvästä pienesineistöstä sekä moottorikelkasta ja kahdesta veneestä.
Retkikuntien esineistöä 1898 -1900-luvun alun naparetkiltä. Kuva: Raija Brännbacka
Tuhansia tunteja tarinoita
Olen kävellyt monelle ulkomaalaiselle turistille eksoottisen mäntymetsäreitin Pörkenäsintien varren parkkipaikalta kohti luonnonhelmaan sulautuvia majoja ja rakennuksia, joista Nanoq- museokokonaisuus muodostuu. Kun saavun museon pihaan, on vastassa ensimmäisenä pieni turvemaja, joka on rakennettu oikeaa kokoa vastaavaksi. Meille pitkille pohjoismaalaisille hyvin matala turvemaja on asumus, jollaisissa Pohjois-Grönlannin inuiitit ovat vuosituhansia asuneet, ja pärjäävät niissä läpi kovimpien talvimyrskyjenkin. Tällaiseen turvemajaan Pentti Kronqvist myös pelastautui 1974 vuoden hiihtomatkallaan Grönlannista Kanadaan, kun olosuhteet matkalla olivat mahdottomat.
Museon pihapiiristä löytyy rakennuksia, jotka avaavat kävijöille naparetkeilyn lisäksi myös suomalaisten omaa kulttuuriperintöä, kuten ryhmille vuokrattava savusauna, kopio Suomen Talvisodan aikaisesta komentokeskuksesta, pohjanmaalainen pyyntivaja, Lapin kullanhuuhdontaleiri sekä 1900-luvun alun luotolainen maalaistalo. Alueella on myös erityinen maailman pohjoisimman kirkon kopioksi rakennettu kirkko, jossa pidetään toisinaan jumalanpalveluksia, häitä, ristiäisiä ja hautajaisia. Kirkosta löytyy myös aito grönlanninkielinen raamattu sekä poikkeuksellinen pyhäinjäännös.
Pentti Kronqvistin kanssa voisi viettää useita päiviä kierrellen museoaluetta ja kuunnellen tarinoita tutkimusmatkoista sekä kulttuureista, jotka ovat nykyajan kaupunkilaiselle kovin kaukaisia ja eksoottisia. Museo panostaa vähintään kolmea kieltä osaaviin oppaisiin, ja ehdottomasti suurimman hyödyn kävijä saa irti vierailusta, kun osaa pyytää oppaan rinnalleen.
Nanoq toimii monipuolisesti
Keskustelin Pentti Kronqvistin kanssa erikoisnäyttelyistä, joista yksi hänelle mieleenjäävimpiä on ollut arktisen asumisen näyttely Pietarsaaren asuntomessujen aikaan vuonna 1994, jolloin museo teki kesän kävijäennätyksen.
“Tämä on niin arvokas museo, eikä tällaisia ole monta Euroopassa”, Kronqvist toteaa. Hänen mukaansa useat Euroopan vastaavanlaisten museoiden vanhat johtajat, joita hän tuntee henkilökohtaisesti, ja jotka ovat jo eläkkeellä, ovat olleet myös esimerkiksi naparetkeilijöitä tai tutkimusmatkailijoita. Moni museo on syntynyt henkilökohtaisesta kutsumuksesta säilyttää ja jakaa juuri tietynlaista kulttuuriperintöä jälkipolville. “Pietarsaari on pieni kaupunki, ja väistämättä kävijöitä voisi olla enemmän, jos museo olisi vaikkapa Tampereella tai Turussa”, hän pohtii. Keskustellessamme käy kuitenkin ilmi, että yleensä, kun ulkomailta tulee ihmisiä museovierailulle, kävijät huomaavat, että museon ympäristö on niin ainutlaatuinen luonnonmäntymetsikkö, että sitä on helppo ihastella näyttelyn ohella. Subarktisella alueella sijaitsevan Suomen mäntyinen rannikkoluonto tukee mielestäni museon identiteettiä ja myöskin perustelee Nanoqin olemassaoloa juuri Pietarsaaressa.
Nanoq-museon ulkonäyttelyn rakennus. Kuva: Raija Brännbacka
Nanoqissa on pidetty monia kansainvälisten tutkijoiden ja tutkimusmatkailijoiden kokouksia ja saunailtoja. Museo isännöi muunmuassa vuoden 2005 ICOM NATHIST vuosikokousta. ICOM NATHIST on UNESCOn alainen kansainvälinen museoneuvosto luonnonhistoriallisten museoiden ammattilaisille. Vuosittain Nanoqissa kokoontuu myös Suomen arktinen klubi, jolloin klubin jäsenet viettävät aikaa museolla yleensä kokonaisen viikonlopun yli. Museoalueella sijaitseva sauna on vuokrattavana vuoden ympäri, ja museo tarjoaa myös ryhmä-, tyky- sekä kokouspäiviä erilaisten teemojen ympärille.
Tämä artikkeli on kirjoitettu perustuen Pentti Kronqvistin haastatteluun sekä havaintoihini museossa. Haastattelu on litteroitu. Tekstin lähteenä toimii myös kirja Nanoq Arktinen museo 30 vuotta.
Kirjoittaja Raija Brännbacka on viestinnän ja sisällöntuotannon ammattilainen, joka opiskelee uutta tutkintoa Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmassa
