Varppausmoottorivene linjapiirustus Raahen museo – Piirustuksessa on kuvattuna varppausmoottoriveneen linjapiirustus. Piirustuksen valmistustiedot ovat oikeassa alakulmassa. LInkki lisenssiin: https://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0/deed.fi
“Museumit eli wissin kaawan mukaan järjestetyt, kootut kappaleet, joita merkillisiä, hyödyllisiä, opettawaisia, ei wähemmin oma maamme, waan myös wieraat maat tarjoawat, owat jo useammissa siwistyneissä maissa pidetyt woimallisina wälikappaleina siwistyksen lewittämiseen ylhäisten ja alhaisten seassa; monille owat ne jo tulleet wälttämättömiksi tarpeiksi.”
“Se on sen laajan, koko maanpiirin maita yhdistäwän merikulun ansio, että se on matkaansaattanut mahdollisuuden valmistaa wiime mainittuin luonnon-historiallisten kaluin kokouksia, isoja museumisia, sellaisia kuin löytyy, esim. Londonista, Pariisista y.m. kaupungeista ja paikkakunnista, mainioita, maailman kaluin sisältäwiä; ja sellaisen laitoksen asettamisesta on se kuin tässä ehdotellaan – ei niitten wiimeksi mainittuin suurten, kostantawain rinnalle kilpailewia, – mutta miks’ei wähäistä sellaista alkua!”
Muun muassa näin sanaili Raahen museon perustaja Carl Robert Ehrström pamfletissaan, joka julkaistiin Oulun Wiikko-Sanomat -lehdessä 8.11.1862. Kyseistä pamflettia pidetään Raahen museon perustamisasiakirjana, ja sivistyneen tohtorimme ansiosta Suomi sai ensimmäisen yliopistojen ulkopuolisen museon juuri Raaheen. Museot olivat tuohon aikaan vielä enemmän tai vähemmän rajattujen yleisöjen tavoitettavissa, joten Ehrströmiä voidaan pitää alan pioneerina ja julkisen museon asiamiehenä. Hän oli muutenkin laaja-alaisesti tieteestä ja kulttuurista kiinnostunut ja niiden saralla valistunut henkilö.
Tarkoin rajatusta kaikkien saataville
Museonomainen toiminta oli ottanut ensiaskeleensa jo keskiajalla, jolloin kirkot ympäri Euroopan keräsivät kokoelmiinsa pääasiassa pyhäinjäännöksiä ja kuriositeetteja. Renessanssiajalla puolestaan ruhtinaat ja rikkaat porvarit keräsivät taidetta ja kuriositeetteja. Kummatkaan kokoelmat eivät olleet tarkoitettu suuren yleisön nähtäväksi, vaan oman (valta-)aseman pönkittämiseen.
Ensimmäiset julkiset museot ja museokokoelmiksi luokiteltavat kokonaisuudet syntyivät Euroopassa 1600- ja 1700-luvulla. Ne olivat kuitenkin julkisia vain näennäisesti, sillä niiden kokoelmat olivat lähinnä ylimpien kansanosien saavutettavissa. Valistuksen ajan demokratia-ajattelun suvaitsevassa maaperässä ajatus museoiden pedagogisesta ja kasvattavasta tehtävästä kasvoi kuitenkin nopeasti. Yksi tärkeimmistä merkkipaaluista oli British Museumin avaaminen yleisölle 1700-luvun puolivälissä. Ensimmäinen todella julkiseksi määriteltävä museo, Louvre, avasi ovensa yleisölle 1700-luvun lopulla aiheuttaen maailmanlaajuisen museobuumin. 1800-luvulla museoita syntyikin ympäri maailman tasaisella tahdilla.
1800-luvun museoinnostukseen vaikutti osaltaan voimakas kansallisvaltioajattelu, jossa museoilla oli symbolinen merkitys. Kansallismuseoita perustettiin ympäri Eurooppaa, ja ne nähtiin kansakunnan yhteisenä omaisuutena ja identiteetin ylläpitäjinä. 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla syntyi perusta nykyaikaisen museon käsitteelle, jonka mukaan museo on julkinen laitos, jonka tehtävänä on kerätä, säilyttää ja pitää kokoelmia esillä niin tieteellisin kuin kasvatuksellisin periaattein.
Suomessakin museoiden aatteellisena kivijalkana oli kansallisuusaate ja isänmaallisuus.. Kansa, kansan olot ja alkuperäinen kulttuuri olivat suurina kiinnostuksen kohteina ja tieteellinen tutkimus kohdistui juuri näihin osa-alueisiin. Esineiden tallettamista tutkijoiden käyttöön ja yksityisten ihailtavaksi pidettiin tärkeänä. Mutta vaikka kansan sivistäminen oli jo vankalla aatteellisella pohjalla, museaalisia kokoelmia ei edelleenkään mielletty suuren yleisön käyttöön tarkoitetuiksi.
Tässä kohtaa astuu estradille tohtorimme C.R. Ehrström ja Suomen ensimmäinen paikallismuseo, Raahen museo, joka perustettiin yhtäjalkaa Ehrströmin pamfletin julkaisun kanssa.
Raahen museon synty
Ennen muuttoaan Raaheen Ehrström oli toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa opintomatkasta Keski-Eurooppaan. Matkallaan hän tutustui taide- ja luonnontieteellisiin kokoelmiin, jotka olivat avoimia kaikelle kansalle. Tällä kokemuksella oli kauaskantoiset seuraukset.
Ehrström tuli Raaheen piirilääkäriksi vuonna 1855. Raahelaisissa kodeissa vieraillessaan sekä sairaskäynneillä käydessään tohtori näki niitä moninaisia eksoottisia tuliaisia, joita merenkulkijat olivat maailmalta koteihinsa tuoneet. Ne herättivät hänet ajattelemaan, että hän voisi luoda kotikaupunkiinsa ja isänmaahansa museon, ja kohottaa sen myötä maamme tälläkin tavalla sivistysmaiden rinnalle. Moinen idea ei ollut Ehrströmille satunnainen päähänpisto, vaan luonnollinen jatkumo hänen lähes koko elämänsä ajan jatkuneelle kansansivistystyölleen. Ehrströmille oli erityisen tärkeää, että museon kokoelmista pääsee oppimaan ja nauttimaan jok’ikinen kansanosa, joten hänen esikuvanaan museoajatuksessa eivät olleet rajatumman yleisön nähtävillä olevat Helsingin yliopiston historiallis-kansatieteelliset kokoelmat, vaan eurooppalaisten suurkaupunkien museot.
Idea julkisesta museosta konkretisoitui vuonna 1862 julkaistun ‘”Museuumit”-pamfletin myötä. Ehrström osallisti ennakkoluulottomasti kaupunkilaisia asemaan katsomatta keräten niin esine- kuin taloudellisiakin lahjoituksia museoprojektilleen. Tämä toimintatapa lienee saanut kaupungin asukkaat innostumaan museotoiminnasta ja ottamaan museon välittömästi yhteiseksi kunnia-asiakseen. Rahalahjoituksia museon perustamiseen antoivat ennen muuta valtaapitävät porvarit, mutta museo itsessään oli tarkoitettu kaikelle kansalle. Voidaan olettaa, ettei sinne alkuaikoina ollut pääsymaksua. Myös kokoelmaesineiksi Ehrströmille kelpasivat niin kauppiaiden kuin merenkulkijoidenkin tarjoamat tavarat. Merimiesten maailmalta tuomat kuriositeetit muodostivatkin Raahen museon kokoelmien ytimen ja ovat edelleen keskeinen osa ”emomuseomme” eli Pakkahuoneen museon perusnäyttelyä.
Ihmiskunnan muisti
Museopoliittisessa manifestissaan Ehrström kannusti myös muita paikkakuntia perustamaan museoita. Parisenkymmentä vuotta kuitenkin vierähti ennen kuin pikkukaupungin esimerkkiä alettiin laajemmin seurata. Kansallismuseokin perustettiin vasta vuonna 1893, joskin sen pohjana olevia kokoelmia oli alettu kerätä jo vuosikymmeniä aiemmin.
Pitkä matka on tultu näistä harvojen ja valittujen nähtävillä olevista kokoelmista, sillä tänä päivänä museot kokoelmineen ovat yleensä kaikille avoimia ja kaikkien saatavilla. Enää edes maantieteellinen etäisyys ei ole este museoiden kokoelmiin tutustumiselle, kiitos digitalisoituvan maailman.
Museoista ja muista muistiorganisaatioista on ajan saatossa muodostunut ihmiskunnan muisti, ja ne ovat merkittävässä roolissa niin aineellisen kuin aineettoman kulttuuriperinnön säilyttäjinä ja vaalijoina. Nykyaikaisessa museotoiminnassa korostuu osallistaminen ja saavutettavuus. On havahduttu siihen, että yksilö innostuu helpommin sellaisesta, johon hän kokee yhteenkuuluvuutta ja jonka hyväksi ja osana hän itsekin voi toimia. Tieteellisesti tuotettu tietokaan ei enää ole ’ylhäältä annettua’, vaan se kuuluu avoimesti kaikille. Erilaiset digitaaliset ympäristöt, kuten Finna ja Europeana, tuovat museoiden, kirjastojen ja arkistojen materiaalit helposti saataville.
Raahen museo pyrkii tänäkin päivänä omalta osaltaan tekemään työtä saavutettavuuden saralla. Työ on toki jatkuvaa, mutta tällä hetkellä painopiste on museomme kehittämishankkeessa, joka on osa OULU2026 – Euroopan kulttuuripääkaupunki -hanketta. Yksi tärkeimmistä tavoitteistamme on tämän myötä parantaa museoidemme saavutettavuutta, ja siinä keskeisenä keinona on monipuolisten digitaalisten sisältöjen tuotanto. Museomme toimipisteet sijaitsevat kaikki vanhoissa, historiallisissa rakennuksissa, joissa esteettömyyttä ei voida taata. Tuomalla tarjolle lisää digitaalisia sisältöjä voimme kuitenkin parantaa sisältöjemme saavutettavuutta merkittävästi. Toki samalla kiinnitetään huomio myös perinteisiin esitystapoihin, ja muun muassa korjataan vanhat esinetekstit yhdenmukaiseen, luettavampaan muotoon. Moninaisin tavoin toteutetut näyttelysisällöt palvelevat myös erilaisia museokävijöitä.
Sosiaalisen tai taloudellisen aseman, elämänkatsomuksen tai minkään muunkaan yksilöllisen tekijän ei pitäisi näkyä eikä tuntua museon kynnyksellä. On tärkeää, että aivan jokainen tuntee olevansa tervetullut museoon ja sen sisältöjen äärelle. Tämä seikka mielessämme koemme edelleen jatkavamme ja jalostavamme tohtori Ehrströmin ideaa kaikille avoimesta museosta, joka toimii ”siwistyksen woimallisena wälikappaleena”.
Kirjoittajat: Miska Eilola työskentelee kokoelma-amanuenssina Raahen museossa ja Anna Latomaa työskentelee museosihteerinä Raahen museossa sekä opiskelee museologiaa Jyväskylän yliopistossa
