Pääkirjoitus
Vuoden pimeimpänä kuukautena kriisien aikakausi ei ehkä ainoastaan tunnu jatkuvalta, vaan turhankin monipuoliselta. Ikkunan takana roikkuu pussipimeä marraskuu. Pitääkö toimituksemme muistuttaa ketään yhtään enempää yhdestäkään kriisistä? Pitäisikö sittenkin vain keskittyä kaikkeen siihen, mikä on hyvin? Vaikeisiin asioihin puuttuminen voi tuntua lannistavalta ja tuskastuttavalta, pelottavaltakin.
Emme kuitenkaan voi sulkea silmiämme sen enempää menneisyyden kuin nykyisyyden epäkohdilta. Tärkeintä on löytää lannistumisen sijaan se rohkeuden ja sinnikkyyden siemen, joka saa meidät puolustamaan ihmisyyttä, toimimaan kriisien keskellä, rakentamaan oikeudenmukaisempaa maailmaa silloinkin, kun omat vaikutusmahdollisuudet tuntuvat pieniltä ja marraskuu vyöryy päälle. Rohkeus voi olla teko muistamisen puolesta, kannanotto epäoikeudenmukaisuutta vastaan tai päätös jakaa oma tarina.
Poliittiset jännitteet, taloudellinen taantuma, sodat ja konfliktit haastavat paitsi yksittäisiä ihmisiä, myös niitä instituutioita, joiden tehtävänä on tallentaa, selittää ja jakaa yhteistä muistiamme. Museot säilyttävät aineellisia ja aineettomia jälkiä menneistä sodista ja konflikteista, mutta myös niistä kriiseistä, joita emme ehkä vielä täysin edes ymmärrä.
Museoilla on merkittävä yhteiskunnallinen rooli sekä kriisien keskellä että niiden jälkeen. Ne voivat tehdä näkyväksi sen, mikä muuten voi jäädä unohduksiin ja tuoda esiin näkökulmia, jotka haastavat vallitsevia kertomuksia. Näyttelyiden, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta museot voivat vaikuttaa myös siihen, millä tavalla menneisyyttä tulkitaan ja miten tulevaisuudesta puhutaan. Vaikuttaminen on rohkeutta pitää esillä vaikeitakin asioita silloin, kun hiljaisuus olisi helpompaa.
Tämän numeron teemana on sodat ja kriisit museoissa.
Anna-Elina Hintikan teksti ”Museum of Crimes Against Humanity and Genocide 1992–1995 ja Museum of War and Genocide Victims 1992–1995 Bosnian sodan kuvaajin” tarkastelee 1990-luvun Jugoslavian hajoamissotiin liittyvää muistamisen työtä Sarajevossa ja Mostarissa.
Tarton yliopiston tutkijan Ranno Sõnumin kirjoitus ”The Database “Soviet War Monuments and War Graves in Estonia 1944–1991” käsittelee neuvostoaikaisten sotamuistomerkkien ja sotahautojen tietokannan luomista Virossa.
”Viisi kuukautta sodan keskellä: taidehistorian opiskelijan harjoittelukokemus Sotamuseolla” on Anna-Riikka Timosen pohdiskeleva kirjoitus museoharjoittelusta Sotamuseolla.
Anna Emilia Pitkänen käsittelee kirjoituksessaan ”Rajatonta identiteettityötä” karjalaisten jälkeläisten identiteettityötä ja Venäjän tilanteen vaikutusta siihen
Lyhennelmä Elina Haapasen esseestä käsittelee vaatehuoltoa talvisodan Suomessa.
Kriisien keskellä museo voi olla paikka, jossa pysähdymme, kuuntelemme ja opimme. Menneisyys ei katoa, mutta sen merkityksen voimme muovata yhdessä.
Toivotamme kaikki museoista ja kulttuuriperinnöstä kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi lukemaan ja jatkamaan tätä keskustelua, sillä myös epävarmuuden ajassa museoilla ja kulttuuriperintötyöllä on tehtävä; ne auttavat meitä muistamaan ja ymmärtämään ja sitä kautta, toivottavasti, myös rakentamaan oikeudenmukaisempaa maailmaa pala kerrallaan.
Yhdessä muistaen ja muutosta rakentaen,
Minna-Riikka Tuohiniitty, päätoimittaja, Verkkolehti KABI, Museion ry
