Suomen ja Venäjän välinen raja suljettiin vuonna 2023. Sulku on vaikuttanut uuden sukupolven identiteettityöhön karjalaisen kulttuuriperinnön osalta, kun suvun muistojen maisemia ei pääse enää itse kokemaan eikä kulttuuriperintötyötä voi tehdä Venäjän puolella. Siksi onkin käärittävä hihat ja löydettävä uusia keinoja identiteettityön vahvistamiseksi.
Suomalainen kulttuuriperintö nojaa karjalaiseen kulttuuriin. Vaikka raja suljettiin vuonna 2023 ja on edelleen visusti kiinni, ei rajantakaisia alueita ja niiden merkityksiä voi unohtaa tai sivuuttaa olettaen, että ne ovat nyt osa jotain muuta. Raja-alueet ja rajantakainen Karjala ovat edelleen muistelun ja suomalaisen kulttuuriperinnön merkittävä lähde. Se, että tämä alue kuuluu nyt julmaa sotaa käyvälle maalle ei pienennä sitä tosiasiaa, millainen vaikutus alueella on historiallisesti ollut eikä vaikuta siihen, että Suomessa asuu tällä hetkellä yli miljoona Karjalan evakkojen jälkeläistä.
Karjala on kulttuuriperinnön näkökulmasta alueena varsin mielenkiintoinen sen luonteen takia. Se ei ole perinteinen, eurooppalaisen nationalismin vaikutuksesta syntynyt kansallisvaltio, vaan kahden valtion välissä oleva alue, joka on kulttuurisesti samanaikaisesti yhtenäinen että hajanainen. Se ei ole eheä kokonaisuus johtuen myös sen kansallisvaltiottomasta luonteesta; Karjala ei ole koskaan saanut itse määritellä omaa yhtenäisyyttään. Sen kulttuurilliset vaikutukset Suomelle ovat kuitenkin niin vahvat, että jopa kansalliseepoksemme on karjalainen.
Identiteettityö uudistusten edessä
Karjalan muistelu on oleellinen osa evakkojen jälkeläisten identiteettityötä. Evakoille ja heidän jälkeläisilleen pakotettu siirtyminen on ollut koko suvun kattava trauma. Tätä traumaa käsittelee tällä hetkellä uusi sukupolvi, joka kaipaa vastauksia siihen, miksi he ovat sellaisia kuin ovat. He tahtovat muistella ja puhua. Tästä kertoo vuonna 2019 perustettu Karjalazet Nuoret Suomes – Karjalaiset Nuoret Šuomešša ry, joka osaltaan tahtoo ylläpitää karjalaista kulttuuria ja sisällyttää sen omaan elämäänsä sekä herättää keskustelua aiheesta myös Suomessa.
Uuden sukupolven astuttua esiin ollaan uudenlaisten kysymysten edessä. Olemme myös vastuussa siitä, että kulttuurin harjoittaminen ja identiteettityön tekeminen on mahdollista uusille sukupolville. Koska tämä ei ole mahdollista menetetyssä Karjalassa fyysisesti eikä tietoa tulevaisuuden käännekohdista ole, tulee identiteettityötä tehdä uudenlaisista näkökulmista käsin. Järjestötyö on karjalaisen kulttuuriperinnön ylläpitämisen ytimessä, jotta karjalaista identiteettityötä voidaan tehdä ja perinteitä ylläpitää. Kuten Anna Sivula totesi (2017, 15): ”Identiteettityö pitää kulttuuriperintöyhteisön koossa. Jos identiteettityön tekeminen lopetetaan, kulttuuriperintöyhteisö purkautuu.”
Esimerkkinä identiteettityöstä on Antrea-seuran, Vuoksenranta-seuran sekä Kirvun pitäjäseuran rotinaperinteen elvyttäminen, jossa jokaiselle uudelle kyseisten alueiden juuret omaavalle vastasyntyneelle seura lähettää rotinan, osan elävää perinnettä. Rotinaperinteen tuominen uudelle sukupolvelle on loistava esimerkki identiteettityöstä ja uusien keinojen löytämisestä. Seurat ovat ottaneet uudet sukupolvet mukaan rakentamaan identiteettiään sekä vahvistavat näin taas seuraavan sukupolven mahdollisuuksia tutustua omaan karjalaisuuteensa.
Kuva: Muistojen Karjala -kartta, Aarne Nopsanen, Etelä-Karjalan museo
Muistin monet muodot
Ukrainan sota on mahdollistanut uudenlaisen keskustelunavauksen evakoiden jälkeläisille. Toinen, kolmas ja neljäs sukupolvi ovat vihdoin saaneet käsitellä menetettyä kotia ilman suomettumisen painostavaa keskusteluilmapiiriä. Aggressioita on saanut purkaa ensimmäistä kertaa. Toisaalta voidaan myös kokea, että Karjala on menetetty toisen kerran. Käymmekö toisen aallon menetyspuhetta?
Venäjän hallinnon harjoittaman muistamisen politiikan vaikutuksesta Karjalan alueen muistomerkkejä on poistettu. Esimerkkinä mainittakoon Antrean kirkon muistokivi, joka poistettiin vuonna 2025. Muistokivi oli Antrea-seuran pystyttämä ja yhteistyön tulos Kamennogorskin kaupungin kanssa. Ironista kyllä, samaan aikaan Venäjä pystyttää Ukrainassa muistomerkkejä miehittämilleen alueille. Joidenkin miehitetyille alueille pystytettyjen muistomerkkien materiaalina on käytetty Karjalasta louhittua graniittia. Symbolista vai ei – se jääköön lukijan päätettäväksi.
- Kuva: Antrean kirkko Karjalassa, Lankinen, Jalmari 1930–1939, Juha Lankisen kokoelma, Lappeenrannan taidemuseon kuva-arkisto
Kirjoittaja Anna Emilia Pitkänen on tutkinto-opiskelija Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmassa Turun yliopistossa.
Professori Anna Sivulan sitaatti teoksesta: Sivula, Anna 2017. Mitä teollinen kulttuuriperintö on? ”Satakunnan teollinen kulttuuriperintö”. Satakunta XXXII. Harjavalta, Satakunnan Historiallinen Seura.
