Mariaana Korpela
Perehdyin alkusyksystä museologian opinnoissani museoiden yhteisötyöhön. Sain ajatuksen: saadapa kehitysvammaiset tekemään museonäyttelyä! Millainen heidän tekemänsä museonäyttely voisi olla, ja miten sen voisi toteuttaa?
Kehitysvammaiset ovat aktiivisia toimijoita, kun heille antaa mahdollisuuden ja osaa tukea heitä tarvittavalla tavalla turvallisissa olosuhteissa. Heidän tekemäänsä museonäyttelyä odottaessa ei tarvitse edes katsoa kovin kauas, projekti vain odottaa tekijöitään ja toteutumistaan, jollei ole jo toteutunutkin. Aiheesta kiinnostuneen museon kannattaa lähestyä lähialueella olevaa päivätoimintayksikköä, joka tarjoaa kehitysvammaisille asiakkailleen yksilöllisesti suunniteltuja ja osallisuutta edistäviä palveluja.
Näyttelyn erityispiirteitä
Näkisin kaksi tapaa, joista näyttelyn suunnittelu voisi alkaa. Museo voi valita jonkin kokoelman tai aihealueen etukäteen, joista kehitysvammaiset yhteistyökumppanit koostaisivat näyttelyn. Vähintään yhtä mielenkiintoista olisi antaa ryhmän ideoida näyttely esimerkiksi omasta elämästään ja tavoistaan nähdä maailmaa. Kenties näyttely voisi koostua ryhmän lahjoituksista ja lainoista sekä tekemisen kulttuurista, kuten päivätoiminnassa tehdyistä musiikkikappaleista ja -videoista, tarinoista, runoista tai maalauksista.
Moniaistisuus tulisi varmasti esille kehitysvammaisten tekemässä näyttelyssä. Esineisiin tutustumisessa korostuu tuntoaistin merkitys käsin koskettamisen ja suuhun laittamisen kautta. Moniaistisuus onkin paluuta museoiden esikuviin, kuriositeettikabinetteihin, joiden hyllyissä, laatikoissa ja kaapeissa säilytettiin erilaisia mielenkiintoa herättäneitä esineitä. Kuriositeettikabinettien esineiden käsittely oli luontevaa. Esineen tuntu, kuuntelu, haistaminen ja maistaminen antavat esineestä enemmän tietoa kuin pelkkä katselu. Haasteeksi tuleekin, mitä maisteltavaksi tarkoitettua museot voisivat tarjota kävijöilleen.
Toinen merkittävä seikka, jonka tulisi näkyä kehitysvammaisten tekemässä näyttelyssä, on vaihtoehtoisten kommunikaatiomenetelmien käyttö. Esimerkiksi kuvien, tukiviittomien, sosiaalisten tarinoiden ja selkokielen käyttäminen näyttelyissä yleensäkin tekisi näyttelyistä saavutettavia laajemmalle yleisölle. Kehitysvammaliiton Papunet-internetsivuilla on paljon tietoa kommunikaatiosta, kuten maksuton kuvatyökalu, jolla kuvista voi rakentaa lauseita. Selkokieliset opastukset sopivat ihmiselle, jolla on syystä tai toisesta puheen ymmärtämisen vaikeutta. Niiden suunnittelu ja toteutus vaatii kuitenkin koulutusta. Selkokielen oppiminen ei ole helppoa, sillä spontaanisti puhuttaessa ajatus ei välttämättä tule ulos selkeästi.
Suunnittelussa huomioitavia asioita
Kehitysvammaiset ovat hyvin heterogeeninen ryhmä. Osa liikkuu omin jaloin ja puhuu muiden ymmärtämällä tavalla, osa kulkee pyörätuoleilla avustettuna, eikä puhu lainkaan, ja muiden toimintakyky on kaikkea siltä väliltä. Päivätoiminnan asiakkaat ovat eri ikäisiä ja kiinnostuneita erilaisista asioista. Heillä on erilaisia tarpeita, jotka on syytä ottaa huomioon toimintaa suunnitellessa. Päivätoiminnan henkilökunnan arvioitavaksi jää ryhmän muodostaminen asiakkaidensa kiinnostuksen ja valmiuksien mukaisesti.
Päivätoimintayksikön henkilökunta on hyvin tärkeä myös projektin reunaehtojen selvittelyssä. He tuntevat asiakkaidensa tarpeet esimerkiksi liikkumisessa ja kommunikaatiossa. Joillakin on tarve liikkua ja toiset tarvitsevat vaihtoehtoisia kommunikaatiomenetelmiä ymmärtääkseen ja tullakseen ymmärretyiksi. Tämä tarkoittaa, että tilan tulisi mahdollistaa turvallinen liikkuminen. Käytettävissä olevaa aikaa tarvitaan normaalia enemmän, että kaikki saavat äänensä kuuluviin tuttujen työntekijöiden tai puhevammaisten tulkkien avulla. Liikkumisen ja henkilökuntamitoituksen takia saattaisi olla kätevämpää, jos yhteiset suunnittelutapaamiset voitaisiin järjestää osittain päivätoimintayksikössä.
Kehitysvammaisten kanssa työskennellessä kannattaa ottaa huomioon heidän mahdolliset traumansa etenkin, jos tarkoitus on koota heidän elämäänsä käsittelevä näyttely. Hoitokäytännöt ja asenteet kehitysvammaisia kohtaan ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Tutut työntekijät osaavat toimia asiakkaan mieltä järkyttävässä tilanteessa, mutta mielenterveyden alan ammattilaisen tuki voisi sekin olla hyödyksi vaikeiden kokemusten käsittelyssä. Kuormittavia tilanteita varten olisi hyvä, jos läheltä löytyisi vetäytymistila, johon päivätoiminnan työntekijä voisi mennä hetkeksi asiakkaansa kanssa. Mahdollisista vaikeista hetkistä huolimatta näyttelyprojekti tulisi varmasti olemaan antoisa, silmiä avaava ja kaikkea muuta kuin tylsä.
Kirjoittaja opiskelee historian opintojensa lomassa sivuaineena museologiaa ja on tällä hetkellä opintovapaalla gerontologisesta sosiaalityöstä.
Lisätietoa: Kehitysvammaliitto, Papunet-internetsivu.
