Terhi Suokas

Haaveillessani seksityöstä kertovasta näyttelystä minulla oli useita tavoitteita ja visioita. Tahdoin nostaa näkyville piiloon jäävää todellisuutta, tuoda laajemman yleisön saataville asiallista tietoa ja sitä kautta mahdollisesti hälventää seksityöhön ja sen tekijöihin liittyvää stigmaa sekä houkutella museoon sellaisia ihmisiä, jotka eivät museoissa juurikaan käy. Halusin näyttelyn olevan niin viihdyttävä, sivistävä kuin esteettinenkin elämys. Tavoitteena oli tehdä näyttelystä mahdollisimman immersiivinen kokemus – tehdä näyttelystä ikään kuin oma maailmansa ja asemoida tilassa ja teoksissa katsojaa seksityöntekijän asemaan.

Horot – seksityöntekijöiden puheenvuoro kohtasi innostuneen, positiivisen vastaanoton ja näyttelyn lopullinen kävijämäärä kipusi yli 40 000:een. Tässä artikkelissa kerrotut tilastot perustuvat 12.1.2023 mennessä saatuihin kävijäkyselytuloksiin.


Esillä oli selailtavissa oleva keikkahoron ajanvarauskalenteri. Näyttely ei kokenut minkäänlaista ilkivaltaa, vaikka moniin asioihin sai koskea. Kuva: Senni Lätti

Seksityö aiheena on laaja ja monimuotoinen, ja sellaisena työryhmämme halusi sen esittää. Tavoitteena oli ollut luoda näyttelytila, jossa olisi jokaiselle kävijälle jotakin. Esillä oli valtava määrä esineistöä niihin liittyvine tarinoineen, seksityöntekijöiden, heidän läheistensä sekä asiakkaiden näkökulmia teksteinä, videoteoksia ja kävijää osallistavia installaatioita. Ajatus oli, että kävijät voivat helposti poimia näyttelystä sellaisia katsottavia asioita kuin itselleen sopivaksi kokevat. Lavastaja Jonathan Maxwell onnistui loihtimaan lämminsävyisen, sykähdyttävän kauniin kokonaisuuden, joka jo itsessään viihdytti kävijöitä. 65 % kävijöistä antoi näyttelyn ulkoasulle arvosanan 5. Arvosanoja 1 tai 2 ei visuaaliselle ilmeelle annettu lainkaan.


Vitriinissä oli esillä legendaarisen Kallion Ruusun yli 20-vuotisen uransa aikana käyttämiä asuja, jotka ovat kiertäneet työkäytössä myös lukuisilla muilla suomalaisilla seksityöntekijöillä. Kuva: Senni Lätti

Näyttelyssä kävi niin perheitä kuin työporukoita, erityisesti sotesektorin opintoryhmiä, ystävyksiä, ulkomaalaisia turisteja, pariskuntia ja yksin kävijöitä. Näyttelyä ei suositeltu lapsille, mutta lapsikävijöiden mahdollisuus oli pyritty suunnitteluvaiheessa huomioimaan tarkoin. Seksuaalikasvattajana koen koko näyttelyn olevan iso seksuaalikasvatustapahtuma, mutta tätä ammattitaitoa tarvitsimme myös suunnitellessamme, mitä materiaalia näytteille laitamme. Monien esineiden seksuaalinen konteksti kävi ilmi vasta teksteistä, joita pienet lapset eivät juurikaan syystä tai toisesta lukeneet. Lapsikävijöiden huomio kiinnittyi lähinnä näyttelyn visuaaliseen yleisilmeeseen ja monenlaisiin kiinnostaviin lavasteisiin.

Vaikka olimme pohtineet monia esteettömyyskysymyksiä emme kuitenkaan aivan kaikkea olleet osanneet huomioida. Esimerkiksi pyörätuolilla liikkuvien henkilöiden oli ollut vaikea nähdä korkeimmille kohdille ripustettuja tekstejä. Koen itse melko vaikeiksi näyttelyissä olevat videot, ja monien olikin ollut vaikea kuulla esillä olleita videohaastatteluja kunnolla äänten sekoittuessa joissain kohdin toisiinsa.
Ajattelin itse jossain vaiheessa tekstiä olevan aivan liikaa, mutta yllätyksekseni ihmiset jaksoivat lukea tekstejä varsin sinnikkäästi. Näyttelyssä saatettiin viettää tunteja.


Autenttinen seksityöntekijän keikkalaukku sisältää valtavan määrän erilaisia työssä tarvittavia välineitä ripulilääkkeistä dildoihin ja kosteuspyyhkeistä korkokenkiin. Kuva: Senni Lätti

Kävijäkunta painottui nuoriin aikuisiin, joskin kaiken ikäisiä kävijöitä oli. Nostaisin esille sen, että yli 7 % kävijöistä ilmoitti sukupuolekseen ”muu” (toiset vaihtoehdot olivat nainen, mies tai en halua määritellä.) Tämä sekä omat henkilökohtaiset tietoni kävijöistä kertovat siitä, että näyttely kiinnosti myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Seksityöntekijöiden ja seksuaali- sekä sukupuolivähemmistöjen asema ja oikeudet kulkevat jossain määrin käsi kädessä.

Seksityöntekijöitä on perinteisesti esitetty erilaisissa teoksissa paljonkin, usein perustuen enemmän mielikuviin kuin faktoihin. On erittäin tärkeää, millä tavalla vähemmistöjä ja erityisesti leimattuja ihmisryhmiä kulttuurissa kuvataan. Helsingin kaupunginmuseo teki Horot-näyttelyllä ihmisoikeusteon, joka sai monet seksityöntekijät liikuttumaan jopa kyyneliin saakka. Tällä kerralla he olivat saaneet olla itseään koskevan tiedon ja representaation tuottamisen pääosassa.


Peiliseinällä kävijä näkee sekä kuvia, muita museovieraita että itsensä. Kyllähän mä tiedän miltä huora näyttää -teos on seksityöntekijöiden suunnittelema ja media-alan moniosaaja Senni Lätin toteuttama. Kuva: Senni Lätti

Sain paljon henkilökohtaista palautetta, jonka perusteella kävijät pitivät näyttelyn aihetta erittäin tärkeänä, sisältöä silmiä avaavana ja toteutusta upeana. Eri taidealojen ihmiset nostivat palautteissaan esille sen, miten pieteetillä näyttely oli toteutettu. Palautteen mukaan näyttelystä välittyi myös lämminhenkinen ja rakkaudellinen ote, jolla aihetta käsittelimme.
Moni kertoi käyneensä katsomassa Horot useampaan kertaan eri seuralaisten kanssa. Näyttely oli myös yllättävän suosittu treffipaikka.

Lähes 100 % kävijöistä vastasi näyttelyn ylittäneen odotuksensa. 60 % kävijöistä antoi näyttelyn yleisarvosanaksi 5, 27,5 % 4 ja 10 % 3. Yli 90 % vastasi, että suosittelisi näyttelyä ystävilleen.

Kirjoittaja on Horot – seksityöntekijöiden puheenvuoro -näyttelyn kuraattori, seksuaalikasvattaja ja kulttuurituottaja.