Pääkirjoitus
Rakennetun kulttuuriympäristön säilyttäminen ja suojeleminen on tärkeää paitsi esteettisten ja historiallisten arvojen vuoksi myös yhteisöjen identiteettien osana ja perinteen säilymisen vuoksi. Sitä voisi ajatella ikään kuin elävänä aikakapselina, joka kertoo tarinaa ihmisten elämäntavoista ja kulttuurista. Korostan sanaa elävä, koska osana yhteisöjen jokapäiväistä elinympäristöä, rakennetun kulttuuriympäristön on myös voitava mukautua, joustaa ja muuntua. Se ei kuitenkaan ole yksinkertaista, koska samaan aikaan joudumme arvioimaan rakennettuun kulttuuriympäristöön liitettyjä aineellisia ja aineettomia arvoja uudelleen.
Mitä syvemmälle uppoutuu rakennetun kulttuuriympäristön tai rakennusperinnön suojeluun, sitä monimuotoisempia ja vaikeampia kysymyksiä nousee pintaan. Mikä muutos tarkoittaa arvon säilymistä ja mikä sen tuhoutumista? Mikä on autenttista ja mikä ei? Onko kerroksellisuus pahe vai tavoiteltava asia, joka osoittaa rakennetun kulttuuriympäristön elinvoimaa? Kuinka suhtaudumme rappioon ja materian häviämiseen? Kulttuurimaantieteilijä Caitlin DeSilvey nostaa esille Curated Decay –teoksessaan esille ajatuksen siitä, entä jos antaisimmekin luonnonvoimien tehdä tehtävänsä sen sijaan, että yritämme vastustaa niitä. Hän ehdottaakin tiettyjen kohteiden hoidon uudelleenarviointia ekologian ja entropian näkökulmasta. Patinan ja autiotalojen estetiikan voi ajatella olevan osa tätä jatkumoa. Rakennetun kulttuuriympäristön säilyminen, muodossa tai toisessa, edellyttää jatkuvaa keskustelua, omien ajatusten haastamista, pohdintaa.
Tämän numeron teema, Rakennetun kulttuuriympäristön ajallinen kerroksellisuus houkuttelikin ilahduttavan monta kirjoittajaa tarkastelemaan ympäristöämme niin rakennusten, korjaamisen, maiseman kuin muistin paikkojen näkökulmasta.
Pitkän uran rakennustutkijana tehnyt Riitta Niskanen keskittyy artikkelissaan Tuolileikki – rakennussuojelua kahden lahtelaisen esimerkin valossa rakennusten sisätilojen suojeluun ja sen haasteisiin lainsäädännössä.
Korjaustiedon ja -taidon levittäminen lepää monilla harteilla on arkkitehtien Iida Kalakoski ja Riina Siren puolustuspuheenvuoro vapaan sivistystyön ja korjauskurssien merkityksestä rakennusperinnön säilymiselle.
Espoon kaupunginmuseon intendentti Tryggve Gestrin esittelee Espoonkartanon muuttuvaa maisemaa artikkelissa Esbogård – kulturlandskap i förvandling.
Lauri Lappalainen johdattelee meidät Mäntsälään Kuvanveistäjä Heikki Varjan ateljeen historiaan.
Helmi Häggmanin Aurajoen rautatiesillan vaiheita käsittelevä kurssityö Radanvarsiunelmia yhdistelee asiatekstiä kaunokirjalliseen ilmaisuun.
Nina Sundellin Askelluksia legendojen jalanjäljissä on Turun yliopiston Kulttuuriympäristökasvatus-kurssin innoittama teksti, joka tarkastelee Kokemäen Ylistaron kylässä sijaitsevaa Pyhän Henrikin saarnahuonetta muistin paikkana, rakennusperintönä ja kulttuuriympäristönä.
Lukuiloa toivoen,
Minna-Riikka Tuohiniitty
päätoimittaja, Kabi-verkkolehti
Kuvan tiedot: Rikkihappo Oy:n purettu rakennus Helsingin Malminkadulla, Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma, Pekka Kyytisen kokoelma. Lisenssi: https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/deed.fi
