Paula Puolakka
Artikkelissani käsittelen luonnontieteellisten museoiden digiloikkien suhdetta ongelmiin, joita tulemme kohtaamaan niin käsinkosketeltavan luonnon kuin inhimillisyys-käsitteen käytännön ilmentymien kanssa, jos ajattelemme, että inhimillisyyden tunnetta voi kasvattaa ja ylläpitää luonnontieteellisen museotyön keinoin.
Digiloikilla on yhteys luonnontuhoihin
Digiloikkia perustellaan museoissa ilmastonmuutoksen luomilla ongelmilla, mutta mainitsematta jää, että laitteet ja järjestelmät ovat yhteydessä luonnontuhoihin. Laitteiden valmistus vaatii mineraaleja. Kaivostoiminnoilla on suora yhteys metsä- ja maa-alueiden tuhoutumisiin. Tähän liittyvät myös kaivospatojen sortumiset: muun muassa 2019 Brasiliassa myrkkylietevirta tappoi laajalti kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Metsäalueet ovat myös kärsineet digilokkien aiheuttaman, räjähdysmäisesti kasvaneen, sähköntarpeen vuoksi: vaikka ”maapallon sähköistymisestä” koituvat vaikutukset olisivat vähäiset esimerkiksi ”Suomen metsille”, vaikutukset voivat olla valtavat esimerkiksi ”USA:n metsille”.
Teknologian voittokulkuun liittyy myös se, että esimerkiksi Euroopasta ja Kiinasta on vuosikausia rahdattu massoittain ”hyödyttömäksi käyneitä laitteita” muun muassa Kaakkois-Aasiaan. Tästä on syntynyt tasaisia hiilidioksidipäästöjä ja vesistöjä pilaavia saasteita. Tämä on tehnyt monista ikivihanneista alueista joutomaata ja ollut syy monien kasvi- ja eläinlajien tuhoon. Näiden lajien edustajien jäänteitä on luonnontieteellisten museoiden kaapeissa.
Teknologian ongelmista sekä luontoasioista uransa jo kauan ennen nykyistä ilmastonmuutostrendiä luoneen Theodore John Kaczynskin mukaan ongelma (yhteiskunnassa) on se, jos ideasta tulee niin sanotusti itseään ylianalysoiva ideaali. Tämä estää sen, että huonoksi koetut asiat saataisiin konkreettisesti muutettua positiivisempaan suuntaan. Museoissa tämä näkyy siten, että ilmastonmuutokseen liittyvä pelottelu eri organisaatioiden toimesta on johtanut hankintoihin, joihin on liitetty ”hiilijalanjälki nolla” mainos, mutta jotka ovatkin jo aiheuttaneet luonnolle (jossakin kaukana) valtavaa tuhoa. Niin luonto- kuin museoalaan liittyvän abstraktin idean avulla on siis saatu ajettua alan työntekijät käytännöntason ansaan. Voiko ansasta paeta?
Luonnontieteelliset museot inhimillisyyden kasvattajina ja ylläpitäjinä
Museoissa on aina jouduttu miettiä, mitä säästetään ja esitellään sekä missä, miksi, milloin ja kenen toimesta? ”Kohtuuden periaatetta” tulisi internetinkin aikakaudella noudattaa. Kaikkea ei voi eikä tarvitse esitellä eikä kaikkea yksinkertaisesti voi ja ole pakko säilyttää.
Luonnontieteellisten museoiden tulisi välttää sellaisten työtapojen ja laitteiden käyttöönottoa, jotka sitovat heidät vuosikymmeniksi niiden yhtiöiden toimiin, joiden vuoksi eläin- ja kasvilajeja on jo tuhoutunut valtavissa määrin. Digitoitu kuva piha-ampiaisesta ei ole sama asia kuin museon fyysisessä näyttelytilassa tarkasteltavana oleva piha-ampiainen. Museoiden tarkoitus on esittää konkreettisia osasia siitä välittömästä toiminta- ja aistiympäristöstä, jossa me olemme osa ja jossa (esi)vanhempamme elivät. Miten lähiympäristö on muuttunut?
On myös tärkeä huomata, että digitaaliset kasvinäyttelyt poistavat niin haju-, maku- kuin tuntoaistin roolin syötävien kasvien tarkastelusta. Näillä aisteilla on tärkeä yhteys intrapersoonalliseen lahjakkuuteen eli yksilön ymmärrykseen itsestä ja tätä kautta interpersoonalliseen lahjakkuuteen eli kykyyn ymmärtää muita ja itsen suhdetta universaaliin olemassaolon kokonaisuuteen. Esimerkiksi yksi luonnontieteellisen museon aistipuutarhalla kaikin aistein koettu ketunleipä on yksilölle suhteessa tärkeämpi asia kuin miljoona syötävien kasvien kuvaa digitaalisessa kokoelmassa nähtynä.
Yhteenveto sekä kysymys lukijoille
Museoiden digitointiurakat aiheuttavat (epäsuoraa) kuormitusta luonnolle. Eläin- ja kasvilajeja tulee tuhoutumaan entisestään eli ympärillämme tulee olemaan vähemmän aistittavaa. Aistielämysten väheneminen tulee heikentämään ihmisten intrapersoonallisia sekä interpersoonallisia kykyjä. Yhdistettynä teknologiapainotteisiin työ-, opiskelu- ja harrastuskuvioihin tämä tulee lisäämään ihmisten tunneköyhyyttä, välinpitämättömyyttä muiden kärsimyksille sekä irrallisuuden tunnetta. Museoiden tehtävä on aina ollut tukea päinvastaista: luoda aistirikkaita näyttelyitä, joiden kautta ihmiset ymmärtävät olevansa osa laajempaa universaalia kokonaisuutta ja kytköksissä lähialueensa menneiden aikojen eläjiin.
Kääntyvätkö luonnontieteelliset museot tietämättään luontoa ja tulevia sukupolvia vastaan kuluttamalla luonnonvaroja siihen, että ihmiset voisivat sähköisissä kokoelmissa rasittaa näköaistiaan sellaisten objektien parissa, jotka ovat totta vain yleisinä ideoina eivätkä moniulotteisina ja käsinkosketeltavina kohteina ja muistoina?
Kirjoittaja on FM (aate- ja oppihistoria), kaksikielinen kirjoittaja ja beat-runoilija, joka aikoinaan työskenteli niin koulunkäynninavustajana, puutarhurina kuin ohjaajana (OY).
Artikkelin pääkuva: Silmänräpäyksessä tallennettu hetki pikkukonnan räpellyksestä elämässä eteenpäin ei pidä sisällään hänen koko elämäänsä, oli kuva sitten osa koti- tai museoarkistoa. Mitä tapahtui tälle kaverille? Oulu, 2013. Kuva: Paula Puolakka.
Lähteet
Data Portal. Museum für Naturkunde, Berlin. https://www.museumfuernaturkunde.berlin/en/science/data-portal
Enbuske, Matti, Jarva, Eero, Nunez, Garces, Okkonen, Jari, Virkkala, Mari-Anne & Väyrynen, Kari 2010-2011. Humanistiset ympäristöopinnot. Perusopintojen (25 op) luennot paikan päällä kuultuna. Oulun yliopisto.
Haataja, Hanna 2006. Johdatusta psykologiaan: Aivot ja toiminnan ohjaus-kurssi. Kirjallinen luentomateriaali. Jyväskylän avoin yliopisto.
Hanhela, Pentti 2006. Paikan päällä kuultuna kasvituntemus- ja kasvien käyttöhistorialuennot. Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu.
Hyvärinen-Meriläinen, Anneli 2008. Johdatus museologiaan-kurssi. Paikan päällä kuultuna luento. Oulun yliopisto.
Kaczynski, Theodore J. 2008. Technological Slavery: The Collected Writings of Theodore J. Kaczynski. Feral House, Washington.
Korhonen, Kuisma 2011. Kirjallisuusterapia-kurssi. Kirjallinen luentomateriaali. Oulun yliopisto.
Lysette, Maurice N. Sandoval 2019. SouthEast Asian Countries Became World’s Dumping Site. The Science Times 27.4.2019. https://www.sciencetimes.com/articles/20825/20190427/southeast-asian-countries-became-world-s-dumping-site.htm (luettu 3.3.2021).
Partanen, Anu 2018. Kuka digitoisi luonnon – 13 miljoonaa näytettä odottaa kuvaajaa. Helsingin yliopisto 21.11.2018. https://www2.helsinki.fi/fi/uutiset/kestava-kehitys/kuka-digitoisi-luonnon-13-miljoonaa-naytetta-odottaa-kuvaajaa (luettu 2.3.2021).
Pennisi, Elizabeth 2019. Report urges massive digitization of museum collections. Science 4.4.2019. https://www.sciencemag.org/news/2019/04/report-urges-massive-digitization-museum-collections (luettu 4.3.2021).
Vegetation Management. Alaska Electric Light & Power Company 2016. https://www.aelp.com/Safety/Vegetation-Management (luettu 4.3.2021).
Why Did the Dam in Brazil Collapse? Here’s a Brief Look. The New York Times 9.2.2019. https://www.nytimes.com/2019/02/09/world/americas/brazil-dam-disaster.html (luettu 4.3.2021).
