Kuriositeettikabi.netin toimitus kävi testaamassa Työministeriön toteuttamaa AVO ammatinvalintaohjelmaa. Se on suunniteltu ensisijaisesti niille, jotka pohtivat koulutusvalintojaan lukion ja peruskoulun jälkeen. Päätimme kuitenkin kokeilla olemmeko sittenkään oikealla alalla. Ohjelmassa on viisi osaa: Koulutustiedoissa on perustietoja eri koulutusvaihtoehdoista, Ammattitiedoissa voi tutustua ammatinkuvauksiin …
Museokävijän mietteitä: Titta ja Telma taidemuseossa
Anna Meronen Käynti Turun taidemuseossa oli sekä 1-vuotiaalle Telmalle että hänen äidilleen Titta Fromille ensimmäinen. Peruskorjattu museo näytti talvisena iltapäivänä parhaita puoliaan. Pyytäessäni Tittaa vierailulle Turun taidemuseoon hän oli ensin yllättynyt, mutta vastasi heti myöntävästi. Sovimme aikataulun arki-iltapäiväksi niin, että …
Ulkomaan kirjeenvaihtajalta: Museologisia havaintoja gradun ääreltä – Ranskan kansalliskirjaston Site Fracois Mitterandin salat
Anniina Lehtokari, Pariisi Selvää on, että graduni käsittelee museologisia teemoja. Kuitenkaan edes tauolla en pääse pakenemaan niitä, sillä turistille harvinaisempi tuttavuus ja keskustan suurimmista turistikohteista hieman syrjässä sijaitseva Ranskan kansalliskirjaston Site Francois Mitterand on aktiivinen näyttelyiden järjestäjä. La Bibliothèque Nationale …
Kolumni: Se Tavallinen Tarina?
(Kertomus perustuu tositapahtumiin) Miia Huttu Olipa kerran Vasta Valmistunut Filosofian Maisteri. Tuollainen pieni ja hiljainen olento, joista silloin tällöin kuulee puhuttavan yliopistonkin käytävillä. Vasta Valmistunut Filosofian Maisteri oli vuosien ajan ollut kiltti opiskelija. Hän oli istunut luennoilla, tenttinyt ahkerasti ja …
Aabraham Ojanperän museosta Övermark hembygdsmuseumiin – löydä paikkasi kesätyömaailmassa*
*Näiden ja muiden Suomen museoiden yhteystiedot löydät osoitteesta http://www.suomenmuseot.net. Timo Muhonen Kesätyörumba alkaa jo puoli vuotta ennen kuin onnelliset kesätöitä saaneet astuvat touko-kesäkuussa työpaikkaansa. Töiden hakuun menee luonnollisesti aikaa, mutta homma voi helpottua hieman jos tietää, mistä etsiminen kannattaa aloittaa …
Pääkirjoitus: Elämä on kuolemaa mielenkiintoisempaa
Ihmismieltä kiehtovat oudot, ennennäkemättömät ja harvinaiset asiat. Eksoottisten artefaktien, epätavallisen taidokkaiden taide-esineiden tai enigmaattisten luonnontieteellisten näytteiden esittely ei ole nykymuseossa itsetarkoitus, mutta kuriositeeteilla voidaan edelleen ajatella olevan paikkansa näyttelyissä; ei tosin aikaisemmasta funktiosta poiketen esimerkiksi maailmanjärjestyksen selittäjinä, vaan enemmänkin kiinnostuksen …
Museion ry:n puheenjohtajan kommentti
Uuden vuoden 2006 mukana saapui Kuriositeettikabinetin ensimmäinen numero. On hienoa huomata, miten kokoontumiset Hämeenkadun Aschanilla kahvin ja ideoinnin merkeissä ovat tuottaneet tulosta. Innostuneesta keskustelusta on syntynyt lehti, josta olemme hyvin ylpeitä. Sen lisäksi, että se on ensimmäinen museologian opiskelijoiden ylläpitämä …
Mitä kuuluu museologian opetuksen käytäntöihin?
Sirkku Pihlman Maamme yliopistoissa ei kai enää opeteta kovin yhdenlaista museologiaa. Museologian alkuopetuksen miljööt ovat eriytyneet ja oppiaineen asemassa on yliopistokohtaisia eroja. Opettajien persoonat, taustat ja tavoitteet vaikuttavat paljon siihen, mitä painotetaan ja millaisia porkkanoita oppimiselle tarjoillaan. Nopeammin, korkeammalleTurun yliopiston …
Uusi museolaki ja alalle työllistyminen – opiskelijan näkökulma
Anna Meronen Vuoden 2006 alusta astui voimaan muutoksia Museolakiin. Niiden tarkoituksena on tuoda museoiden tehtäviä koskevat säännökset ajan tasalle sekä antaa museoiden kehittämistä ohjaavat suuntaviivat. Lisäksi laki täsmentää valtionosuuden saamisen edellytyksiä. Opiskelijaa kiinnostaa se, miten muutokset mahdollisesti vaikuttavat työnsaantiin tai …
Museo tutkijan työvälineenä – kokemuksia työskentelystä museoissa eri puolilla Eurooppaa
Hannele Klemettilä Viime vuosina päätehtävänäni on ollut tutkia pyövelin representaatioihin kuuluneita merkkejä (signs) myöhäiskeskiajan kulttuurin tuotteissa ja selvitellä tätä kautta menneisyyden ihmisten tapoja nähdä ja hahmottaa maailmaansa. Koska tutkimukseni ovat liittyneet keskiaikaisen rikosoikeuden aihepiiriin, ovat museot olleet minulle arkistojen ja …
