Annika Utriainen Viimeisten vuosikymmenten aikana museot ovat joutuneet miettimään uudelleen suhdettaan kävijöihinsä. Syytökset museoiden eristäytyneisyydestä ja vaikeudesta ovat johtaneet haluun elävöittää museoiden toimintaa monin eri tavoin. Elämyksiä tulvivassa yhteiskunnassa tämä ei kuitenkaan ole ihan yksinkertaista – museolle elämys on kirosana, …
Työssä museossa eli kuinka opin käyttämään vasaraa ja sahaa
Maria Kauppinen Työskentelin vuoden verran EU-kehittämishankkeen vetäjänä pienessä Kurkijokimuseossa Loimaalla. Päädyin työhön museologian harjoitteluni kautta. Olin keväällä 2004 harjoittelussa Turun maakuntamuseolla ja kesätöitä kysellessäni sain tietää paikasta. Hakemukseni hyväksyttiin ja aloitin työt kesällä 2004. Kurkijoelta nykypäivään -hanke oli ollut käynnissä …
Museokävijän mietteitä
Timo Muhonen Tämä kirjoitus aloittaa juttusarjan, jonka ajatuksena on kertoa ”tavallisen” museokävijän ajatuksia valitsemaansa näyttelyyn liittyen. Oleellista on se, että kävijä ei ole museoalan opiskelija eikä ammattilainen. Toisena ideana on, että kävijä saa edetä haluamaansa tahtiin ja valita juuri ne …
Kolumni: Museologi elokuvissa
Miia Huttu Pienenä halusin olla Indiana Jones. Sitä kesti siihen saakka, kunnes tajusin, että oikeilla arkeologeilla ei ole ruoskaa eikä heidän päivätyöhönsä kuulu juoksennella junien katoilla. Nykyään olen itse asiassa sitä mieltä, että akateeminen maailma on riittävän raadollinen jo ilman, …
Kirja-arvostelu
Anna Meronen Heinonen, Jouko & Lahti, Markku (2001). Museologian perusteet. 3. uudistettu painos. Suomen museoliiton julkaisuja 49. Ulkoasultaan tylsä, mutta muuten mukavaHeinosen ja Lahden teos Museologian perusteet on oppikirja, jonka varsin kunnianhimoisena pyrkimyksenä on antaa ”perustiedot museotyöstä ja sen tavoitteista …
Mikä täällä haisee?
Miia Viljakainen Amos Rexin uusin Ryoji Ikedan (s. 1966) näyttely ei päästä helpolla. Teokset haastavat ja aktivoivat aisteja kuljettavia hermosoluja tuottaen kaikkea hajuaistista hypnoosinomaiseen valveen ja unen välitilaan. Ikedan multimediatykitys kaappaa museokävijän taiteen sisuksiin pistelemällä pulssien rytmit uuteen tahtiin. Mitkä …
Aistien Rooli Forum Marinumin Titanicin suomalaiset -näyttelyssä
Maria Jokela Vanhan makasiinirakennuksen perällä museokävijää tervehtii jo kaukaa valtava valtamerilaivan kylki, jota väijyy etäällä jäävuori. Keltaiset kirjaimet T I T A N I C on helppo lukea jo kauempaakin, vaikka kirjaimia ei oikeastaan edes tarvittaisi. Kaikki tuntevat laivan, kaikki …
Aistittuja kerroksia
Laura Järvenpää Muistot, muistaminen, ihmisten elämän tarinat ja näiden näkyminen museoissa olivat keskiössä 5.—7.10. Turussa pidetyssä Nordic Voices seminaari ja työpaja tapahtumassa. Nordic Voices on pohjoismainen seminaarisarja, jonka tarkoituksena on tarkastella henkilökohtaisten tarinoiden käyttöä museoissa ja muissa kulttuuriperintöinstituutioissa. Lokakuun seminaari …
Unelma moniaistisesta museosta
Tuukka Remes Saavutettavan taiteen ei tarvitse olla aina uutta. Se voi olla rinnakkaisteoksia ja versiointeja – moniaistisia taidekäännöksiä. Kuva kääntyy tekstiksi, teksti ääneksi, ääni tunnelmaksi ja tunnelma runoksi. Moniaistisuus lisää saavutettavuutta ja rikastaa taide- ja kulttuurikokemusta kaikille. Moniaististen kokemusten tuominen …
Pääkirjoitus
Kaisa Luhta Näkö on usein hallitseva aisti museokokemuksessa. Olen itse kuitenkin aina nauttinut museoista, joissa asoihin voi myös koskea. Tämän numeron teema, aistit, lähtikin ajatuksesta, millä tavoin aisteja voi museossa käyttää. Tuukka Remes kirjoittaa jutussa Unelma moniaistisesta museosta moniaistisen museotyön …

